Nainen vie ja mies vikisee..?? On the contrary..

Ei tää aihe varmaa kellekää iha puskista tule, varsinki kun paljon kuulee puhuttavan miehen ja naisen rooleista parisuhteessa, sitä kuinka miehet valittaa naisten nalkuttavan ja naiset miesten tekemättömyydestä. Noh, sekää ei oo mitenkää yllättävää, että mies on se nalkuttava osapuoli, kun taas nainen se tekemätön.. Mut kuinka usein onki niin, että naisten kanssa sille tekemättömyydelle on useimmiten syy? Melko usein. On työkiireitä ja stressiä vaiks millä mitalla, eikä vaa yksinkertasesti kotitöille jää sitä aikaa, mitä pitäis. (täs kohtaa täytyy huomauttaa, ettei kysees oo mikää naisten ylistyspuhe)

Miehillä sen sijaan taustal voiki useimmiten olla likaisen puhdas laiskuus.. Mun täytyy tunnustaa täs kohtaa, et mä oon ite aika kompleksi tapaus.. Mä sovin aika kivasti noihi molempiin kriteereihin, sekä siihen nalkuttamiseen että myös tekemättömyyteen!

"Nalkuttava laiskapaska, joka ei pistä tikkua ristiin, mutta pitää huolen, että SINÄ pistät."

"..Muuten oikein valloittava tapaus, siis."

Siispä taas yks Uudenvuoden lupaus muuttua jonki asian suhtee siihen liutaan muita, mitä ei koskaa tuu pidettyä.

Ehkä täl kertaa kaikki meniski toisin, EHKÄ täl kertaa mä pidän ne lupaukset, mitkä mä asetan itelleni ja pidän niiden onnistumisista ja epäonnistumisista kirjaa!

Joo, sen mä teen!

..Mitä jos mä epäonnistun? Tekeekö se musta taas itsekeskeisen, laiskan, sadomasokistisen luuserin vuodeksi eteenpäin, jonka pitää taas odottaa seuraavaa Uutta vuotta, uusien lupausten muhiessa mun, joka tukanleikkuun jälkeen, niin kovin pienessä päässä?

..Parempi siis onnistua..

Yhdeksän päivää Jouluun on, laskin laskimella..

Mä tiesin sen, mä tiesin että kun otin tän blogin kirjottamisen raskaan taakan omille harteille, nii tekstiä tulis päiväst toisee joka tuutist kun vaa mahdollist. Mut ei, ehei, ehei.. Ei tää olekaa nii helppoa ku sitä aluks luulis.

Samalla ku yritän tähä jotaki uutta ja jännittävää suoltaa, nii telkkarista on tulevinaa nii tärkeetä ohjelmaa, etten muka nyt pystyis edes keskittymää. Mikä tahansa tekosyy, I guess..

Yritetää ny kumminki; Jouluun on enää vaivaset yhdeksän päivää ja tehtävää olis viel nii paljo, et toivo kaiken onnistumisest ajallaa putoo nopeemmi pohjaa ku hokkarit kaivoon. Onneks mullaki on apua, ettei sentää iha kaikkee tarvi epätoivoisesti räpeltää itse.

Joka vuosi, se lahjoista koostuva kasa, mikä sinne joulubudjettia hölläävän muovikuusen alle on saatu sullottua, tuntuu pienenevän, niin silti stressin määrä tuntuu päinvastaisesti vaan kasvavan.
Aina tulee yhä enemmän kieltoja, ettei saa ostaa mitään ja toivoa sitäkin vähemmän. "Ei aikusille mitään ostaa tarvi." Miksi? Miksi ei? Siinä se on juhla aikuisille, missä lapsillekin. Toki, ehkä hieman eri tavalla. Mut vain hieman. Mitä enemmän kieltoja tulee, sitä enemmän stressiä, nii hölmöltä ku se kuulostaakin.

Joulu on tehny musta eri ihmisen, semmosel aika jännäl, ellei jopa kutkuttaval tavalla. Tässä samalla blogatessa, sipitän design-lasista joulunmakuista -siideriä- mukitolkulla, sytyttelen pienen pieniä punaisia tuoksukynttilöitä ja naatiskelen palliatiivista piparia. Voi päivää..