Nainen vie ja mies vikisee..?? On the contrary..

Ei tää aihe varmaa kellekää iha puskista tule, varsinki kun paljon kuulee puhuttavan miehen ja naisen rooleista parisuhteessa, sitä kuinka miehet valittaa naisten nalkuttavan ja naiset miesten tekemättömyydestä. Noh, sekää ei oo mitenkää yllättävää, että mies on se nalkuttava osapuoli, kun taas nainen se tekemätön.. Mut kuinka usein onki niin, että naisten kanssa sille tekemättömyydelle on useimmiten syy? Melko usein. On työkiireitä ja stressiä vaiks millä mitalla, eikä vaa yksinkertasesti kotitöille jää sitä aikaa, mitä pitäis. (täs kohtaa täytyy huomauttaa, ettei kysees oo mikää naisten ylistyspuhe)

Miehillä sen sijaan taustal voiki useimmiten olla likaisen puhdas laiskuus.. Mun täytyy tunnustaa täs kohtaa, et mä oon ite aika kompleksi tapaus.. Mä sovin aika kivasti noihi molempiin kriteereihin, sekä siihen nalkuttamiseen että myös tekemättömyyteen!

"Nalkuttava laiskapaska, joka ei pistä tikkua ristiin, mutta pitää huolen, että SINÄ pistät."

"..Muuten oikein valloittava tapaus, siis."

Siispä taas yks Uudenvuoden lupaus muuttua jonki asian suhtee siihen liutaan muita, mitä ei koskaa tuu pidettyä.

Ehkä täl kertaa kaikki meniski toisin, EHKÄ täl kertaa mä pidän ne lupaukset, mitkä mä asetan itelleni ja pidän niiden onnistumisista ja epäonnistumisista kirjaa!

Joo, sen mä teen!

..Mitä jos mä epäonnistun? Tekeekö se musta taas itsekeskeisen, laiskan, sadomasokistisen luuserin vuodeksi eteenpäin, jonka pitää taas odottaa seuraavaa Uutta vuotta, uusien lupausten muhiessa mun, joka tukanleikkuun jälkeen, niin kovin pienessä päässä?

..Parempi siis onnistua..

Yhdeksän päivää Jouluun on, laskin laskimella..

Mä tiesin sen, mä tiesin että kun otin tän blogin kirjottamisen raskaan taakan omille harteille, nii tekstiä tulis päiväst toisee joka tuutist kun vaa mahdollist. Mut ei, ehei, ehei.. Ei tää olekaa nii helppoa ku sitä aluks luulis.

Samalla ku yritän tähä jotaki uutta ja jännittävää suoltaa, nii telkkarista on tulevinaa nii tärkeetä ohjelmaa, etten muka nyt pystyis edes keskittymää. Mikä tahansa tekosyy, I guess..

Yritetää ny kumminki; Jouluun on enää vaivaset yhdeksän päivää ja tehtävää olis viel nii paljo, et toivo kaiken onnistumisest ajallaa putoo nopeemmi pohjaa ku hokkarit kaivoon. Onneks mullaki on apua, ettei sentää iha kaikkee tarvi epätoivoisesti räpeltää itse.

Joka vuosi, se lahjoista koostuva kasa, mikä sinne joulubudjettia hölläävän muovikuusen alle on saatu sullottua, tuntuu pienenevän, niin silti stressin määrä tuntuu päinvastaisesti vaan kasvavan.
Aina tulee yhä enemmän kieltoja, ettei saa ostaa mitään ja toivoa sitäkin vähemmän. "Ei aikusille mitään ostaa tarvi." Miksi? Miksi ei? Siinä se on juhla aikuisille, missä lapsillekin. Toki, ehkä hieman eri tavalla. Mut vain hieman. Mitä enemmän kieltoja tulee, sitä enemmän stressiä, nii hölmöltä ku se kuulostaakin.

Joulu on tehny musta eri ihmisen, semmosel aika jännäl, ellei jopa kutkuttaval tavalla. Tässä samalla blogatessa, sipitän design-lasista joulunmakuista -siideriä- mukitolkulla, sytyttelen pienen pieniä punaisia tuoksukynttilöitä ja naatiskelen palliatiivista piparia. Voi päivää..

Lunta, loskaa vai p*skaa?

Otsikon kysymys vastaa ite tän blogin aiheeseen.. Ainaki näin suurimmaks osaks, anyhoo..

Kaikki joulut, talvet ja vaikka kaiken sorttiset maagisen hauskat just tämän kylmimmän vuodenajan pihaleikit lapsuudesta muistuu aina jotenki mielee hirveen lumisina, iha oikee nii reilusti, että vois verrata siihen määrän, mitä varmaa tänä vuonna taas Lapissa on tarjolla noille shamanistisille poronpallinpurijoille.

(en just nyt tätä kirjottaes millää muista sen kansan oikeeta termiä..)

Nykyää ku ajattelee joulua, nii tuntuu et lahjojen määrä ei oo missää määrin verrattavissa sen toiveen suuruutee, että olis lunta jouluna ja että. se. myös. pysyy.

Mä tykkään ajatella itteäni enemmä realistisena, ku pessimistisenä, mut taipuu väkisinki suupielet kurottamaan maata kohti tätä aihetta ajatelles yhtä nopeesti ku jalkovälin keskusta aktin jälkee.

Kuitenki jaksan edellee toivoo sen puolest, et sitä lunta kans olis ja et se sitte pysyis, ei me sitä perkele enää huhtikuussa kaivata, sitä saatanan valkosta ihmettä. Siinä vaiheessa alkaa jo kevät kiihottaa niin kivasti, et on lähinnä mielessä enemmä kuumat aallot, kuin pakkasrintava, anteeks.. rintama*.

Ai nii, nyt muistus mielee se pohjosen kansa.. Elikkäst saamelaiset!

Lumisen joulun puolesta!

Hurlumpsis!

Heikun keikun ja käkkärä kää!

Mä miettisin et jospa mä kirjottaisin jotaki mielipiteitä uutisista, mut sitte ku vähä sitä pohdiskelin syvemmin, nii ymmärsin olevani siinä pisteessä noiden nykyisten uhka, itä vastaan länsi ja mitä näitä nyt on - uutisten kanssa, ja vielä lisäks kuinka tylsää olis puhua jostai jonninjoutavista uutisista, nii enpä taida edes yrittää. Nykyään kun muutenki tuuppaa noi uutisten aiheet menevän toistesta korvasta sisään ja sieltä toisesta päästä poikke.
Kyllä mä olen sitä mieltä että sotiminen rauhan puolesta on kuin naiminen neitsyyden puolesta.

Tää selvästi vaatii lisää pohtimista, mut onha tämä vasta mun toka päivä bloggaamisen maailmassa, todellisuudessa mä vasta harjottelen vielä. Kyllä tää tästä!

Ihan näin aluksi..

Okei, onha tää vähäse kankeeta, tää blogin alottaminen. Varsinki ku sitä on miettiny nii pitkää ja sitte kuitenki ku sen vihdoi ja viimei alottaa, pää lyö iha onttoo.

Mä miettisi eri vaihtoehtoi tän blogin nimeks, kute Rajattomasti Rauhaton tai Rauhattomasti Rajaton, mut mä en osannu päättää et kumpaa oon enemmä, mut ehkä se tulee mulle itelleki selväks jossai vaihees tätä blogia. Mennää nyt siis Uusol!

Jos vois alottaa vaiks iha ekaks kertomal pikkase itestäni;
..elikkä 23-vuotias veikee veijari! Asuinpaikka alempana ku Utsjoki ja ylempänä ku Hanko.

Hauskempaa kun asioita tulee enemmä esille joka blogin myötä, nii eiköhä jätetä toi aika surulline itsekuvaus toistaseks tohon muotoon..

Mulla ei ole vielä varsinaista vedenpitävää suunnitelmaa siitä, minkä tyylistä blogia mä haluan lähteä rakentamaan, mut pari pientä ideanpoikasta on jo syntynyt. Mut tylsää lähteä määrittämää itseään yhteen tiettyyn aiheeseen, kun ei koskaa tiiä sitä omaa fiilistä, ku lähtee kirjottamaa.

Toivon tän lähtevän hyvin käyntii ja antavan mul hyvänolon tunteen, palaan ens kerral, E.H.K.Ä. jopa aiheen kera!

Rajattomasti hauskaa toivoo Uuso!